Lääkäri voi tehdä sairaaksi, sanoo professori

Liisa Takala

Teppo Järvinen tuntee lääkärit. Hän on lääkäri, hänen veljensä on lääkäri, samoin hänen isänsä. Hän tietää, että lääkärit suhtautuvat työhönsä suurella vakavuudella. Ammatti ei ole lääkäreille vain tapa hankkia toimeentulo, vaan osa heidän ihmisyyttään.

"Se on sitten maailman tärkein homma", Järvinen sanoo ironiseen sävyyn.

Ei siis ole läpihuutojuttu sanoa, että lääkärit tekevät usein turhaa työtä. Niin Järvinen silti väittää. Hän sanoo, että jos turhat hoidot lopetettaisiin, voitaisiin unohtaa puheet terveydenhoidon säästöistä.

"Meillä on varaa antaa kaikki hoidot, jotka toimivat."

Järvinen on ortopedian ja traumatologian professori Helsingin yliopistossa. "Tyhmä luuseppä", niin kuin hän itse sanoo. Järvisen mukaan ortopedeja pidetään lääkäripiireissä kovaäänisinä ja suoraviivaisina, jopa röyhkeinä. He kulkevat kaulukset pystyssä. Hän sopii stereotypiaan hyvin.

42-vuotias professori puhuu ja kiroilee paljon. Hän nojaa työtuolissaan reteästi taakse ja pyörittelee käsissään koko ajan jotakin. Ystävältä saadussa hiirimatossa lukee ADHD. Puheesta kuulee, että Järvinen on kotoisin Tampereelta.

"Ootas, mää näytän sulle yhden jutun", hän sanoo kerta toisensa jälkeen ja kääntyy tietokoneelle.

Nyt näytöllä pyörii YouTube-video polven kierukan tähystysleikkauksesta.

"Täällä on tämmöstä kaikkea höttöä. Tämmönen polvi on kipeä."

Järvinen selittää lyhyesti leikkausten historian. Ensin niitä tehtiin nuorille, jotka olivat loukanneet polvensa esimerkiksi urheillessa. Tiedettiin, että kipu johtui revenneestä kierukasta ja parani leikkauksella.

"Sitten alettiin huomata, että myös vanhemmilla äijillä ja naisilla on kierukassa kaikenlaista rispaantumista."

Niinpä heillekin alettiin tehdä leikkauksia, sellaisia kuin videolla nähtävä. Ruudulle ilmestyy instrumentti, jossa on pyörivä terä. Se leikkaa ja imee höttöä pois.

"Oi, kun tulee siistiä", Järvinen ihailee.

"Totta kai sää kirurgina ajattelet, että tämä auttaa."

Mutta ei se auta. Vuonna 2013 Järvinen julkaisi tutkimusryhmän kanssa tutkimuksen, jossa tällaisia leikkauksia verrattiin lumeleikkauksiin. Mitään eroa ei ollut, leikkaus ei siis parantanut.

Tutkimus vähensi leikkauksia, mutta myös suututti kollegoita.

"Jotkut ovat tulleet sanomaan, että hei, mä olen tehnyt tätä työtä 30 vuotta."

Järviselle se ei yksin merkitse mitään. Tutkimus on kokemusta tärkeämpää.

Osa lääkäreistä ajattelee, että lumeleikkaukset ovat epäeettisiä. Järvisestä se on käsittämätön ajatus. Että turhia leikkauksia saisi tehdä, mutta niiden osoittaminen lumeen avulla turhiksi olisi väärin.

Tiedon karttuminen on osoittanut muitakin hoitoja tarpeettomiksi. Kun Järvinen 1990-luvulla aloitti päivystämisen, kaikkiin lasten korvatulehduksiin määrättiin antibiootit. Nyt tiedetään, että korvatulehdukset ovat yleensä virustauteja, joihin antibiootit eivät pure.

"Siinä ei ole mitään uutta, että lääketiede on väärässä."

Järvinen on osa kansainvälistä lääkärien ja tutkijoiden liikettä, joka puhuu näyttöön perustuvan lääketieteen puolesta. Sitä luulisi, että kaikki lääketiede perustuu näyttöön, mutta ei. Polvileikkaukset ovat siitä esimerkki.

Järvisen mielestä iso ongelma on, ettei lääkäreille opeteta tutkimustiedon kriittistä arviointia. Näyttöön perustuvassa lääketieteessä on luotu säännöt sille, miten hoidon toimivuus pitää näyttää toteen.

Olennaista on myös mitata asioita, joilla on väliä potilaalle.

"Jos on hyvät röntgenkuvat, mutta käsi ei toimi, niin ei potilas ole kovin tyytyväinen."

Päinvastainen esimerkki: Ihminen syö osteoporoosilääkkeitä, joiden on tarkoitus estää luunmurtumia. Jos murtumia ei tule, hän on tyytyväinen. Oli siitä kiittäminen lääkkeitä tai ei.

Järvisen ja muiden tutkijoiden viime keväänä julkaistu meta-analyysi osoitti, että lääkkeitä ei ole kiittäminen. Osteoporoosilääkkeitä syödään enimmäkseen turhaan.

Se nostatti myrskyn. Järvinen kuitenkin sanoo, ettei tutkimusta ole onnistuttu faktoilla kumoamaan.

Osteoporoosilääkkeet ovat Järvisen mielestä malliesimerkki turhasta hoidosta. Osteoporoosi, siis luiden haurastuminen, on kansantauti. Sellaisten liialliseen diagnosointiin ja hoitoon kohdistuu Järvisen kovin kritiikki.

"Nykylääketiede on suurelta osin riskien hoitamista."

Kansantaudit pyritään estämään ennen kuin ne puhkeavat. Esimerkiksi mittaamalla luuntiheys ennustetaan mahdollisia murtumia. Jos tietty raja-arvo alittuu, diagnosoidaan osteoporoosi ja voidaan määrätä lääkitys. Tai kolesteroliarvosta ennustetaan sydänkohtauksen riski ja määrätään kolesterolilääkkeet.

Se on sitä medikalisaatiota. Antamalla diagnoosin lääkäri tekee ihmisen sairaaksi. Järvisen mielestä liian usein turhaan tai väärin perustein.

"Se on hiton iso juttu."

Järvinen kaipaa puhetta siitä, kuinka monta ihmistä voidaan leimata sairaaksi, jotta yksi säästyy murtumalta tai sydänkohtaukselta. Siis siitä, mikä on iso riski.

"En ole ihan vakuuttunut siitä, että tässä ahdistuksen yhteiskunnassa on järkevää leimata yhtään enempää ihmisiä sairaiksi kuin on pakko."

Lääketieteessä puhutaan usein suhteellisesta riskistä eli siitä, kuinka paljon jokin lääke pienentää riskiä.

Järvinen kertoo tarinan Uuno Turhapurosta, joka osti ruoanmaistamiskoneen. Vaimo kysyi, paljonko kone maksoi. Uuno kertoi saaneensa sen puoleen hintaan. Paljonko se sitten oli, sitä Uuno ei tullut kysyneeksi.

Sitä eivät potilaatkaan osaa kysyä.

Sairastumisen riski voitaisiin ilmaista myös näin: Jos et syö lääkettä, on 97,9 prosentin todennäköisyys, ettei mitään ikävää tapahdu. Jos syöt lääkettä, todennäköisyys on 98,9 prosenttia.

Haluaisitko silloin lääkkeen?

Riskien pienentäminen on paitsi epävarmaa, myös kallista.

"Lääkärithän ovat sitä mieltä, että silloin, kun puhutaan ihmisten elämästä, ei voida kuluja ajatella."

Järvisen mielestä se on tekopyhää. Samaan aikaan muualla yhteiskunnassa tehdään koko ajan valintoja, joissa toisessa vaakakupissa on rahanmeno ja toisessa hengenlähdön riski.

"Jos ajattelisimme, että yksikin hirvikuolema on liikaa, niin hirviaitoja olisi kaikkialla."

Usein terveysriskejä ehkäistään paremmin muilla keinoin kuin lääketieteen avulla, hän sanoo. Lasten pyöräilykypärät, hyvä hygienia ja tupakkavero voivat pienentää riskejä enemmän kuin lääkkeet tai terveystarkastukset.

Kun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmää uudistetaan, puhutaan Järvisen mielestä koko ajan siitä, miten palvelut tuotetaan. Hänen mielestään pitäisi puhua paljon nykyistä enemmän siitä, mitä palveluita tuotetaan. Mikä on tehokasta ja todistetusti hyvää hoitoa?

Monien lääkäreiden mielestä keskustelu hyvästä hoidosta kuuluu lääkäreille, se pitää käydä "profession sisällä".

Järvinen on eri mieltä. Paineen pitää tulla ulkopuolelta, koska miksi lääkärit itse lähtisivät karsimaan omia tehtäviään.

Sillä eivät lääkärit ihan syyttä suhtaudu ammattiinsa vakavasti. Jos lääkäri epäonnistuu, hän voi epäonnistua pahasti.

Epäonnistuminen siedetään paremmin, jos lääkäri on edes yrittänyt tehdä jotakin. Järvinen ottaa esimerkiksi rannemurtuman. Lääkäri tulkitsee, että murtuma paranee ilman leikkausta. Jos se ei parane, hänet tuomitaan väärästä päätöksestä.

Jos leikkaus tehdään, mutta ranne ei silti parane, mekkala on pienempi. Onpahan edes kokeiltu.

"Jos kerran otat tiukan kannan, että mitään ei tehdä, ja sitten tapahtuukin jotain ikävää, sen muistavat kaikki. Niitä 99:ää onnistumista ei muista silloin kukaan."

Väistämättä jokainen lääkäri epäonnistuu joskus.

Yhdysvalloissa keskustellaan Järvisen mukaan jo siitä, että terveydenhoidon menoja nostaa ihmisten heikentynyt kyky sietää epävarmuutta ja virheitä. Se koskee sekä potilaita että lääkäreitä. Halutaan kaikki testit, ihan varmuuden vuoksi.

Pohjimmiltaan taustalla on kuolemanpelko.

"Olen itse samanlainen. Sitten kaverit onneksi sanovat, että älä hei viitsi. Turha murehtia, tappavat taudit tappavat."

Lopulta riskejä voi parhaiten pienentää juuri niillä yksinkertaisilla keinoilla, jotka kaikki tietävät. Älä tupakoi. Käytä korkeintaan kohtuudella alkoholia. Liiku.

Siihen ei lääkäriä tarvita.

lähde: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1445572354122?jako=62220c604420a36d3ae8fe5bbf99387c&ref=fb-share